Kiekkokulinarismia

Harrastejääkiekkoa, jääkiekkofanitusta, ruoka- ja juomakulttuuria ja kaikkea muuta....

torstaina, tammikuuta 21, 2010

Päivitystä

Noniin.


Hieman on tapahtunut tuon viimeisimmän päivityksen jälkeen.

Suurin osa itämään laitetuista chileistä on itänyt ja päässeet itse rakentamaani aero-systeemiin, joka siis on kellotettu vesipumpulla ja sprinklerillä toimiva vesiviljelyjärjestelmä.

Hieman oli hankalaa löytää tuo sprinkleri, joka toimii pienitehoisella vesipumpulla, mutta onneksi eräs nettituttu suostui yhden myymään ja piakoin noita saa taas suhteellisen helposti ja edullisesti suomestakin.

Aerossa siis on tilaa kymmenelle taimen alulle, olisi siihen saanut enemmänkin mahtumaan, mutta halusin pitää veden kiertämisen hieman helpompana, kuin ahtamalla liikaa kasveja samaan syssyyn. Juuret tulevat kasvamaan suhteellisen reilun kokoisiksi tuossa.

Naga Morich on alkanut pukkaamaan useita hedelmiä EBB&Floodissa, melkein alkaa sekin kasvi olemaan liian iso jo ajankohtaan nähden, pitää nyt katsoa tuleeko tuokin leikattua alas.

Tytöt oli perjantaista tiistaihin isin ja Elinan luona, kun tyttöjen äiti lähti kanarialle lomalle. Oli oikein mukavaa nauttia lasten seurasta pitempäänkin, kuin pelkkä viikonloppu.

Niin ja kuviahan noista mun chileistä löytyy virallisesta chilipäiväkirjastani, jonka löytää osoitteesta:
MrFrostin kausi 2010

Jotenkin en vaan pidä bloggerin kuvien julkaisumetodeista, en kai vaan osaa :D

Mutta tässä tämän hetkiset kuulumiset.




Tunnisteet: , ,

perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Isiviikonloppu alussa =)


Tänään tytöt tuli viikonlopuksi meille, niin kysyin että haluavatko laittaa itämään isin kanssa chilejä,
vastaus tuli heti "JOO!!!!"

Tytöt siis istuttivat seuraavia lajikkeita yhden molemmat:

  • Champion c. baccatum
  • Aji Amarillo c. baccatum
  • Mystery Baccatum c. baccatum
  • Aji Dulce Yellow c.chinense (en nyt muista keneltä siemenet vaihdoin, mutta noin luki pussukassa)

Itse pistin itämään siinä samalla hieman enemmän:

  • Turbo Pube c. pubescens
  • Canario c. pubescens
  • Rocoto De San Isidro c. pubescens
  • Rocoto Brown c. pubescens
  • Rocoto, Peruvian Red c. pubescens
  • Aji Banana c. baccatum
  • Pink Habanero c. chinense
  • Peri Peri c. baccatum
  • Birds Eye Baby c. annuum
  • Bolivian Rainbow c. annuum
  • Ulupica, Large c. cardenasii var pendulum
  • Bonnet Bell F3 c. chinense x annuum

Siemenet suurimmaksi osaksi Fataliilta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Kausihan kannattaa aloittaa viimeistään tammikuun lopulla, tosin maaliskuussakin vielä ehtii, mutta koskaan ei ole periaatteessa liian aikaista.

Ennestäänhän tuolla on 4 ebbissä muutama Aji Cristal, yksi Naga Morich, yksi Lemon Drop, yksi Pimenta Da Neyde,
yksi Peruvian White Habanero. Sitten pari Aji Cristalia on turpeessa, pitäisi askarrella niistä bonchit.

Kevään aikana pitäisi muutama ämpärihydro, tuli tilattua saksasta 10 resunin pumppua, eivätpä lopu hetkeen kesken

Tässäpä kaikki tälläerää :)

Tunnisteet: ,

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Useampi vuosi vierähtänyt viime päivityksestä...

No niin....

Mistäköhän sitä aloittaisi.

Kauden 2007-2008 pelasin siis KKK:n kanssa kivikovaa aamusarjaa.
Jo useamman vuoden Kukonlaulun Kiekko Klubi on väkisin puurtanut tuossa joukkueelle ihan liian kovassa sarjassa, omat statsini löytyy http://kukonlaulu.com/?action=team&task=playercard&player_ID=63

Seuraava kausi jäi väliin sitten kesällä lasteni kanssa leikkiessä futistähteä, venäytin suht pahasti polven ristisiteet. No, palasin jäille sitten 2009 keväällä, mutta ei noissa paljoa kertomista ollut.

Tälle kaudelle KKK päätti fiksusti vaihtaa Harrastesarjan Ultra Lightiin, ensimmäinen voitto muistaakseni 34 tappion putken jälkeen on jengille tullut, muttei kumminkaan ihan vielä ole alkanut menestystä siellä tulemaan. Ehkä ensikaudella.

Tämä kausi jäänee väliin ihan rahallisista syistä, kun tammikuussa loppuneissa YT-neuvotteluissa tuli sitten ns. lämmintä kättä, ja ennen tuota oli sattunut useampia surullisia asioita, jotka veivät koko energiani niin en sitten viitsinyt alkaa ihan vaan liukumaan siellä jäällä.
Vaikka se on välillä ollut muutenkin sellaista, mutta silti olen yrittänyt parantaa kokoajan.

Ulkojäillä on tarkoitus käydä, kun niitä nyt on mahdollisuus käyttää tuntuman ylläpitämiseksi. Olisihan Heron jäät ilmaiset, mutta lisenssi pitäisi olla ja siihen ei yksinkertaisesti ole rahaa.

Vuoden 2008 loppukesällä sitten aloitin uuden harrastuksen, eli chilien kasvatuksen ja niistä nauttimisen.

Kaikki alkoi kun liityin Suomen Chiliyhdistykseen ja laitoin muutamia siemeniä itämään, tämän jälkeen aloin IRCissäkin pyörimään muutamalla chilikanavalla ja näiden myötä tutustuin Fataliin josta on tullut kaiken lisäksi hyvä ystäväni. Kävin Fassen kotikasvareilla, maistoin Peruvian White Habaneroa ja siinä oli sitten tämä mies myyty.
Sen jälkeen on tullut tutustuttua erittäin loistaviin lajikkeisiin, niitä on listattavaksi liikaa.

Mutta mainittakoon joitakin:
Turbo Pube (C. Pubescens)
Aji Cristal (C. Baccatum)
Naga Morich (C. Chinense) Maailman tulisin chili
Lemon Drop (C. Baccatum)
Champion (C. Baccatum)
Aji Amarillo (C. Baccatum)

Ja lisäksi voisi todeta, että tuoreet Jalapenot pesevät etikkasäilötyt kaupan jallut ihan 100-0.

Tällä hetkellä omissa EBB&Flow vesiviljelmissä on seuraavia lajikkeita:
Naga Morich
2x Aji Cristal
Peruvian White Habanero (C. Chinense)
Pimenta Da Neyde (C. Chinense)
Lemon Drop

Golfaaminenkin tuli aloitettua, viimeksi joskus teininä sitä "harrastin". Greencardin sain suoritettua Pete Seppälän kurssilla elokuussa ja Revontuli Golfin jäsenenä käynyt pari surkeaa kierrosta pelaamassa loppukesästä Wiurilassa ja SHG Lakistossa. Ensi kesänä sitten paremmin ja enemmän. Tasoitus on edelleen se 54. Molemmat pikkuveljet kun golfaa, sekä kohta mainittava parempi puoliskonikin innostui hankkimaan Greencardin ja kesäisin on kiva jotain muutakin harrastaa, kuin pelkkiä chilejä.
Peten kursseja voin suositella lämpimästi!

Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä:
Oma elämä on nyt ollut erittäin hyvällä mallilla ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen. Muutimme kuukausi sitten Vantaalle Pakkalaan, saimme ihanan 4h+K+S, nyt on tytöillekin oma huone. Kihloihin mentiin Elinan kanssa tuossa 090909 ja häitä olisi tarkoitus viettää ensi vuoden lokakuussa :)

Elinan blogiin voi tutustua osoitteessa: El Siilin Pesä

Elämään siis kuuluu kauniimpi puolisko, ihanat tyttäret, kaksi kaunista Balineesikissaa Saimi ja Hugo, yksi Rottweiler Tytti ja sekarotuinen Pakkalan Noutaja Helmi.


maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Melkein viikko edellisistä jäistä.....

Noniin....

Viime maanantaina oli ystävyysottelu/harkkapeli Tavastia HC:tä vastaan.

Tasaista vääntöä, hävittiin valitettavasti kai 7-5, ensimmäistä maaliakin jouduttiin odottamaan noin 15 minuuttia. Itsehän olin avausmaalin toinen syöttäjä, eli jotain positiivistäkin pelistä jäi.

Muuten meni aika puihin, ennen matsia verensokerit oli turhan korkealla, piikitin sitten pikainsuliinia ja kesken pelin alko tuntumaan siltä että sokerit laskee alle normien, ei edes urheilujuoma tuntunut imeytyvän.

No, pelasin silti pelin loppuun, pari maalipaikkaakin olisi ollut, muttei mennyt sisään, taaskaan.

Huomenna on taas Tavastiaa vastaan harkkapeli, pitää toivoa että nyt menisi hieman paremmin, edellistä ennen oli reilut 4 viikkoa ilman jäitä ja sen huomasi.

Ensiviikon lauantaina sitten on Hawaiji XI turnaus, 4 peliä saman päivän aikana, tulee ottamaan koville, mutta koetan parhaani auttaa KKK:ta.

Palailemisiin, toivonmukaan huomisen harkkapelin jälkeen.

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Perjantaiset aamujäät länkkärillä...

Johan oli aamu....

Nukuin eka pommiin, sit pakotin itseni viimetingassa lähtemään, meinasin vaan tuutata lisää torkkua ja jäädä nukkumaan. Olisi melkein voinutkin, suju miten suju, puhtia ei tälläkertaa riittänyt läheskään yhtä hyvin kuin viimeviikolla, mut silti mukavaa aina päästä jäälle.

Yhden maalin syötin, korjasin pomppivan kiekon OMALTA maaliviivalta, purin sen kulmaan ja siitä sit lähti joko pakki tai toinen laitahyökkääjä nousemaan kuin rasvattu pallosalama ja sitten syötti sen keskelle ja kaveri pisti sisään.

Tänään siis alkaa mun isiviikonloppu, lähetään tyttöjen kans saloon mummilaan ja sunnuntaina tuon muksut takaisin espooseen, pakkaan lätkäkamat ja koetan ehtiä Salo-HT Senatorsien iltajäille, saa nyt nähdä, tai sitten voisi ihan suosiolla jättää sen saloon takaisin ajamisen maanantai päivään... Siellä olisi tarkoitus olla noin viikko tai jotain, sitten ehkä 2-4 päiväksi joko "kotiin" tekeen viimeisiä pakkauksia, tai sitten Annille ja Jirille, lupasivat et saan tulla viikoksi asumaan jos tarve on, KIITOS JA KUMARRUS. Ja sitten oiskin muuttoviikonloppu.

Sain siis tuosta Espoonlahdesta kivan 2h+kk, harmi vaan että edellinen delannut spurgu oli polttanut röökiä kuin korsteeni kämpässä, se oli hirvein mitä olen ikinä nähnyt, koko asunto lattiasta kattoon tervassa, jopa jääkaapin sisustaa myöten, unohtamatta keittiön kaappeja.... Tuosta johtuen muutto viivästyy alunperin suunnitellusta viikonlopusta viikolla, kun Espoonkruunu tekee siihen täyden remontin, no mikäs siinä, mielelläänhän sitä just rempattuun kämppään muuttaa, kuin mitä itse olisi edes yrittänyt alkaa sitä pesemään ja maalaamaan, no chance....

Deaf Lions matkaa tänään suuren rapakon taakse viimeistelyleirille ennen Salt Lake Cityn Deaflympicsejä, olisinpa aloittanut kiekon uudestaan aikaisemmin ja tottunut pelaamaan täyskontaktikiekkoa niin saattaisin olla itsekin matkalla mukana, jätkät pääsee kattoon yhden Coloradon NHL-matsinkin ennen noita lympicsejä, kyl käyp katteeks... Ja pelaavat jotain A-tason harrastejoukkuetta vastaan viimeistelytreenimatsin. Hyvä veto joukkueen johdolta, ehtivätpä totutella vähän aikaeroon ja muutenkin, once a lifetime tilaisuushan tuo tulee varmasti jätkistä suurimmalle osalle olemaan.

Palaillaan aasiaan, kunhan aasiaa on...

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Muutoksia....

Paljon on tapahtunut viime postauksen jälkeen....

Avovaimon kanssa päätettiin sitten erota tuossa joulun jälkeen, tässä parinviikon päästä pääsen muuttamaan omaan kämppään tuohon espoonlahteen, tänään pitäisi klo 12 käydä katsomassa sitä.
Sääli lasten vuoksi, mutta kun juttu ei toimi, niin minkäs teet.

Joulukuun olin melkein kokonaan Salossa porukoiden luona, tuli treenattua Salo HT:n Senatorsien kanssa parit jäät ennen joulua
ja porukka oli suht kovatasoinen, entisiä kakkosdivarijyriä, ja jäähdyttelijöitä. Pääkaupunkiseudun vierasjäämaksuihin verrattuna miellyttävä 4e per käyntikerta, ei valittamista.

Tänään sitten vihdoin sain kiskottua itseni aamulla ylös ja mentyä aamujäille, yllättävän hyvin kunto tuntui kestävän, ottaen huomioon ettei joulun jälkeen ole tullut paljon muuta tehtyä kuin poljettua kuntopyörää pariin otteeseen ja viimeviikon aamujäät jouduin jättään flunssan takia väliin.
Heräsin jopa puolituntia ennen kellon sontia, keitin kahvit ja söin yhden voileivän, harvinaista mulle :)

Tuli sitten tehtyy yks maali ja missattua noin 4 unelmapaikkaa, mut Norrennan Fredrikki, also known as Bäckströmmin Niklas ja mitäs muitakaan allekirjoituksia se Marko käyttääkään taas onnistui tekemään mun aikeet tyhjiksi. Ihan viimesekunneilla mul oli hyvä vetopaikka, tähtäsin ihan maalinedustalta yläkulmaan, mut just ja just se onnistu sen peittään, sit yks pesäpallomaali oli lähellä, mut meni ohi ja Manner syötti suoraan mun lapaan maalinedustalle, en nähnyt koko kiekkoa, mut ohjasin sen tietystikin ohi maalin.

Tässäpä kaikki tältäkerralta.

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

stna prkl

Helvetti

Piti mennä tänään Stadi HC:n treeneihin, mutta jostain syystä alkoi iltapäivällä sattumaan pelkkä kävely oikeaan jalkapohjaan.

Eli meni pelkäksi kaljanjuonniksi koko ilta sitten.

Jos maanantain HEROn jäiden jälkeen vielä on jalka kipeä, niin pitää kai mennä näyttämään sitä lääkärille sitten, nyt on ensiviikko sairaslomaa stressaantumisen takia ja seuraavalla viikolla on sitten viimeinen kesälomaviikko, toivonmukaan saisi vähän kupoliakin parempaan jamaan tässä parin viikon aikana.